Maria Portaankorva kantaa vastuuta joululauluperinteen siirtämisestä lapsille
23.12.2020
|
artikkeli
Jaa someen
Musiikinopettaja ja lauluntekijä Maria Portaankorva laulaa oppilaidensa kanssa joululauluja ja nauttii itsekin joka hetkestä. Hän kantaa vastuuta opettajana ja vanhempana, että lauluperinne siirtyy seuraaville sukupolville. Portaankorva on tehnyt useita joululauluja lapsille.
Lastenkirkon joulukalenterissa ja Lasten jouluradio -kanavalla soi Joulu tulla saa -Kirkkomuskari-laulu. Laulusta on tehty myös tänä vuonna uusi sovitus ja musiikkivideo. Kappaleen on säveltänyt lauluntekijä ja musiikinopettaja Maria Portaankorva, joka on oululainen pitkän linjan lastenmusiikin säveltäjä ja sanoittaja.
– Joulu tulla saa on tehty muskarilauluksi. Sen esikuvana on klassikkolaulu Joulupuu on rakennettu. Rakensin melodian viiden sävelen varaan, jotta isommat muskarilapset pystyisivät soittamaan sitä kanteleella, pianolla tai kellopelillä. Sanoitus sisältää paljon toistoa, mutta silti sain sisällytettyä jokaiseen säkeistöön myös tunnelmallista kuvailua. Jokainen säkeistö on myös loppusoinnullinen, Maria Portaankorva kertoo.
Portaankorva on hyvin otettu Antti Vuoren ja Riikka Jäntin sovituksesta, joka on tehty Lastenkirkon Youtube-julkaisuun. Laulu kasvaa sovituksen myötä kokoaan suuremmaksi elämykseksi.
Portaankorva tehnyt useita lasten joululauluja
– Olen jouluhullu. Ensimmäisenä adventtina kaivan esiin Aino-kummitädiltäni 1-vuotiaana saamani seimiasetelman, viritän radion Ylen ykköseltä Jouluradion taajuudelle ja nostan joululaulukirjat pianon päälle. Laulatan joululauluja oppilaillani ja nautin itsekin joka hetkestä. Katri Helenan Joulumaa on loistava laulu koulumaailmaan, koska siinä on niin helpot soinnut ja se on helppo yhteislaulu.
Portaankorva kertoo, että oululaisen musiikkiluokkapolun kasvatit osaavat pienestä pitäen laulaa Maa on niin kaunis -laulun äänissä.
– Kannan vastuuta lauluperinteen siirrosta opettajana ja vanhempana, Maria Portaankorva sanoo.
Hän on tehnyt monia joululauluja pienille lapsille sekä lapsikuoroille.
– Esitetyimmät joululauluni ovat sanoittaja Pirkko Arolan teksteihin säveltämäni Pieni sydän kiirehdi ja Yli vuorten laaksojen.
Maria Portaankorvan joululaulut syntyvät usein kysynnästä kouluun, seurakuntien lapsikuoroille ja oman työpaikan musiikkiluokkien käyttötarpeeseen. Portaankorvan lastenlauluja on julkaistu Otavan ja Sanoma Pron oppikirjoissa sekä Lasten keskuksen Kirkkomuskari-sarjassa.
Laulujen kautta lapset saavat onnistumisen elämyksiä
Maria Portaankorva tuntee ja tiedostaa lasten laulajana kasvamisen eri polkutyyppejä. Hänellä on pitkä historia myös muskariopettajana ja lapsikuoron johtajana.
– Pyrin säveltämään lapsille lauluja, joiden kanssa he saavat onnistumisen elämyksiä, kehittymisen mahdollisuuksia, iloa ja oivalluksia. Arvostan lauluissa eheyttä eli säkeistöjen sanarytmien pysyvyyttä. Se vaatii toki sanoitukselta tarkkuutta, mutta hiominen on aina vaivan arvoista. Omiin ensimmäisiin ideoihin ei kannata rakastua liikaa.
Portaankorva on saanut elää lapsuutensa suurten sukujoulujen keskellä. Muistoihin kuuluvat vahvasti myös joululaulut.
– Lauloimme ja soitimme joululaulukokoelmia kannesta kanteen joulupyhien ajan. Välillä säestäjät vain vaihtuivat.
Laulut siivittävät Portaankorvan jouluja myös aikuisena.
– Jouluni syntyy klassikkolauluista sekä ihon alle pääsevistä uusista joulukappaleista. Perheemme aattoillallista ei aloiteta ennen puolisoni Markku Viitasaaren säveltämää Hiljaisuuskin laulaa voi -laulua. Uusperheessä perinteitä voi ja saa rakentaa ihan omista aineksista.
Maria Portaankorva on oululainen lastenmusiikin säveltäjä ja sanoittaja. Hän työskentelee Teuvo Pakkalan koulussa musiikkiluokanopettajana. Vuonna 2020 Portaankorva vietti 10-vuotistaiteilijajuhlaa 300 lastenlaulun voimalla. Lastenlauluja on julkaistu Otavan ja Sanoma Pron oppikirjoissa sekä Lasten Keskuksen Kirkkomuskari-sarjassa. Portaankorva on toiminut vuosina 2018–2020 Taiteen edistämiskeskuksen lastenkulttuurin paneelin puheenjohtajana.
Jouluradiota kuunnellaan ympäri maailman.
Anna palautetta tai jätä toive !
Jouluradio on ev.-lut. seurakuntien lahja kuuntelijoille. Jouluradio on osa Kirkko ja kaupungin mediaperhettä. Toimituksemme sijaitsee Mall of Triplan Fokus-tilassa. Postiosoitteemme on Kolmas linja 22, 00530 Helsinki.
info@jouluradio.fi